Seutulan elojuhlat 2026
Katrinebergin asemakaavoitus
Kiilan Kiertola
Kiilan Kiertolan kehityskuvatyöstä on tarkoitus järjestää vielä syksyllä erillinen asukastilaisuutensa.
Riipilän aurinkovoimalahanke, Strandkullan aurinkopuisto
Aviapolis – Keimola voimajohto
Mm. Kiilan, Seutulan, Lapinkylän ja Kivistön alueisiin vaikuttava voimajohtohanke on vireillä. Suunnitelmat ovat kohdanneet voimakasta vastustusta asukkaiden taholta. Luonto ja arvokkaat maisema-alueet ovat uhattuina. Maakaapelointia ja muita vaihtoehtoisia ratkaisuja vaaditaan selvitettäväksi tarkemmin.
Liikennelaskentatutkimus 4.-12.10.2025
Seutulan kyläyhdistyksessä olemme seuranneet huolestuneina Riipiläntien liikenteen kehitystä, erityisesti raskaan liikenteen määrää ja ajonopeuksia. Tie toimii tärkeänä kulkureittinä alueen asukkaille. Suurin osa raskaasta liikenteestä suuntautuu läpiajona Kiilan kiertotalousyrityksille sekä Tuusulan kalliomurskelouhokselle.
Kevyen liikenteen väylä on tuonut kaivattua turvallisuutta jalankulkijoille ja pyöräilijöille, mutta se sijaitsee koko Seutulan ja Riipilän alueella vain Riipiläntien länsipuolella. Alueen suuremmat asuinalueet, kuten Männikkö ja Reuna, ovat kuitenkin tien itäpuolella, mikä pakottaa monet ylittämään tien päivittäin niin jalan kuin linja-autollakin kulkien. Vaikkakin tie on suurimman osan aikaa rauhallinen, ajoittuvat sekä tien ylitykset että tien ruuhkahuiput samoihin kellonaikoihin.
Jotta saisimme tarkempaa tietoa liikenteen todellisista määristä ja ajonopeuksista, vuokrasimme liikennelaskentalaitteiston ja toteutimme viikon mittaisen laskennan Riipiläntiellä 4.–12.10.2025. Tässä kirjoituksessa esittelemme mittauksen tuloksia ja pohdimme niiden merkitystä kylän liikenneturvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta.
Mittaus toteutettiin Riipiläntien varressa, etelään päin kulkevan bussin 445 Reunakujan pysäkkiä vastapäätä molempiin ajosuuntiin. Tämä pysäkki sijaitsee kahden suhteellisen lähellä toisiaan olevan suojatien välissä. Suojateiden kohdalla on keskikorokkeet, mutta Riipiläntien länsipuolella jalankulkijoille liikennemerkein osoitetut jalkakäytävät ovat samassa tasossa ajoradan kanssa eivätkä juuri erotu pientareesta. Moottoriajoneuvoille nämä jalkakäytävää osoittavat liikennemerkit eivät ole joko lainkaan näkyvissä tai ne ilmaantuvat näkyviin vasta jalkakäytävän ollessa kohdalla – esimerkiksi kaarteiden jälkeen etelästä tultaessa.

Liikennelaskennan tulosten tiivistelmä Riipiläntiellä 4.–12.10.2025


Huomiot
Johtopäätöksiä
Seutulan kyläyhdistys ry